tiistai 29. lokakuuta 2019
tiistai 24. lokakuuta 2017
Mikä se urologi oikein on?
Urologi on kirurgi, joka tutkii ja hoitaa virtsanerityselimistön sairauksia. Tässä on huomattavaa se, että sekä naisilla että miehillä on virtsanerityselimet. Yleisesti myös miehen sukupuolielimet lasketaan kuuluvaksi urologian piiriin, vaikka niihin on erikoistunut oma lääketieteen haara, andrologia. Eli Andrologi on se OIKEA miesten lääkäri eikä urologi kuten yleisesti luullaan.
Urologisia sairauksia ovat munuaisten ja virtsanerityselinten epämuodostumat ja kasvaimet, virtsarakon kasvaimet, eturauhasen liikakasvu, -tulehdus ja -syöpä, munuaisten kystat, virtsateiden kivet, virtsankulun häiriöt kuten ns vesimunuainen, virtsaumpi, yliaktiivinen virtsarakko. Myös siittimen sairaudet kuten esinahan ahtaus, siittimen käyristymä, virtsaputken epämuodostumat ja siittimen syöpä katsotaan urologisiin sairauksiin kuuluviksi, vaikka todellisuudessa ne ovat andrologisia sairauksia. Kuten myös kivesten sairaudet; kasvaimet, toimintahäiriöt.
Usein erheellisesti ajatellaan, että seksitaudit ja virtsateiden tulehdukset kuuluvat urologisiin sairauksiin. Seksitauteja hoitavat paremmin ja asiantuntevammin ihotauteihin erikoistuneet lääkärit siitäkin huolimatta, että tauti istuu tukevasti sukupuolielimen alueella. Tokihan perusvaivat voivat hoitua urologinkin vastaanotolla, mutta alaa paremmin tunteva hoitanee oireet sujuvammin kuten esinahan pitkäaikaiset tulehdukset ja herpesviruksen aiheuttamat tulehdukset. Virtsatietulehdusten hoidosta on pitkään väitelty, kenelle niiden hoito kuuluu. Muistaakseni noin 10 vuotta sitten, jättäessäni HYKS:n palvelut taakseni, oli vakiintunut käytäntö, että virtsatieinfektiot hoidetaan sisätautien erikoisalalla ellei selvästi voida osoittaa, että kyseessä on virtsan eritykseen liittyvä ongelma, joka aiheuttaa virtsatietulehduksen kuten virtsaumpi tai virtsatiekivi.
Vastaanotolleni ovat tervetulleita nais- ja miespotilaat urologisissa vaivoissa sekä andrologiset miespotilaat.
Mukavaa lokakuuta!
perjantai 24. maaliskuuta 2017
Miehen luotettava ehkäisy
Vaikka syntyvyys onkin laskenut, niin ehkäisyn tarvetta on silti. Elämme nykyaikaa ja ihmiset haluavat ohjata elämäänsä haluamallaan tavalla, myös lisääntymistään. Aina tosin näihin asioihin ei voi itse vaikuttaa ja ei-toivottua hedelmättömyyttä on harmittavan paljon. Nykyään tapaa myös ihmisiä, jotka eivät halua lainkaan lapsia ja myös ihmisiä, jotka haluavat ainoastaan adoptoida, vaikka ovatkin hedelmällisiä. Vanhastaan ajattelimme, että raskauden ehkäisy kuuluu vain ja ainoastaan naisille ja nykyään tiedämme, että myös miehet haluavat säännöstellä hedelmällisyyttään. Valitettavasti miehellä on valittavanaan vain kaksi raskauden ehkäisymenetelmää; kondomi tai sterilisaatio.
Miehen sterilisaatio eli vasektomia on hyvä ja luotettava
ehkäisymenetelmä, jos mies tietää varmasti ettei halua olla enää hedelmällinen ja toivoo lopullista hedelmättömyyttä.
Sterilisaatiolaki määrittää kenelle sterilisaatio voidaan tehdä. Suomessa
sterilisaatio voidaan tehdä potilaan pyynnöstä yhden lääkärin päätöksellä, kun
miehellä on yksin tai yhdessä puolison kanssa kolme alaikäistä lasta tai mies
on täyttänyt 30 vuotta. Kahden lääkärin päätöksellä silloin, kun on hankalia
ehkäisyvaikeuksia tai henkilö pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen
sukupuoleen ja elää tämän mukaisessa roolissa.
Miehen sterilisaatioita tehdään sekä julkisella että
yksityisellä sektorilla. Kunnallisella sektorilla sterilisaation tekee yleensä
joko yleiskirurgi tai erikoistuva lääkäri. Yksityissektorilla pääsääntöisesti
urologi. Kunnallisen sairaalaan resursseista riippuen jonotusaika
toimenpiteeseen saattaa olla erittäin pitkä, jopa vuosia. Ainakin
pääkaupunkiseudulla sterilisaatio toimenpiteitä tehdään usein jonon purkuna eikä
välttämättä edes kuukausittain.
Sterilisaatio tehdään suurimmaksi osaksi paikallispuudutuksessa.
Toimenpiteen kesto riippuu kirurgin kokemuksesta vaihdellen 20-60 minuuttiin.
Leikkauksen aikana alavatsalla saattaa tuntua epämiellyttävä tuntemus, joka
liittyy siemenjohtimen venyttymiseen toimenpiteen aikana. Tätä tuntemusta ei
saada kokonaan poistettua paikallispuudutteella. On yksilöllisiä eroja miten
voimakkaana kukin potilas kivun kokee.
Leikkauksen jälkeen kivekset ovat kipeät ja arat noin
kahden viikon ajan. Vähitellen kipu helpottuu ja pitkäaikainen kivesten kipuilu
on erittäin harvinaista. Tosin kirjallisuudessa tunnetaan sterilisaation
jälkeinen kiveskipu oireyhtymä, vaikkakin se on varsin huonosti tunnettu
oireyhtymä. Itse olen urani aikana tavannut alle 10 potilasta, joiden kivekset
kipeytyivät toimenpiteen jälkeen. Tiedän, että kahdelle näistä miehistä on tehty
sterilisaation purku oireen hoitamiseksi.
Sterilisaatioon tulevan miehen on hyvä tietää, ettei ole
steriili välittömästi toimenpiteen jälkeen. Siemenjohtimissa ja
rakkularauhasissa on siittiöitä, joiden poistuminen kestää aikansa. Sen vuoksi
siemenneste tulee tutkia toimenpiteen jälkeen. Eri sairaaloissa ja toimenpiteen
tekijöillä on vaihtelevia ohjeita, milloin kontrollinäyte tulisi ottaa.
Tutkimusten mukaan luotettava näytteenotto ajankohta on kolme kuukautta
sterilisaation jälkeen. Tuolloin on enää vähäinen riski väärään negatiiviseen
siemenneste näytteen tulokseen. Mikäli kolmen kuukauden kohdalla ei
siemennesteessä ole enää siittiöitä, on epätodennäköistä, että niitä enää
ilmaantuisi tuon ajanjakson jälkeen.
Sterilisaatiolla ei ole voitu osoittaa olevan vaikutusta miehen hormonitoimintaan. Tutkimusten mukaan sterilisaatio ei myöskään vaikuta seksuaaliseen halukkuuteen. Enemminkin on osoitettu, että steriloiduilla miehillä parisuhde voi paremmin. Suomessa laajoja tutkimuksia ei ole tehty...ainakaan vielä.
Sterilisaatio toimenpide ei välttämättä oikeuta
sairaslomaan. Sen vuoksi potilaan on sovittava sairasloma-asia työnantajansa
kanssa etukäteen. Näin vältytään turhilta yllätyksiltä.
Miehen sterilisaatio on osoittautunut suurimmaksi osaksi
erittäin hyväksi ehkäisymenetelmäksi miehille, jotka toivovat lopullista
hedelmättömyyttä. Parhaimmassa tapauksessa se parantaa seksuaalielämää karsimalla
ainaisen raskauden pelon.
perjantai 23. joulukuuta 2016
Pinnallinen rakkosyöpä, onko se syöpä ollenkaan?
Viikko sitten sain olla läsnä upeassa akateemisessa mittelössä. Väitöstilaisuus on erinomainen oppimistilaisuus kuulijoille ja väittelijä aiheensa paras asiantuntija. Väitöskirjan aiheena oli pinnallisen virtsarakkosyövän rakon sisäisten paikallishoitojen pitkäaikaistulokset.
Pinnalliseen virtsarakon syöpään sairastuu yli 1200 ihmistä vuosittain. Syövän ennuste on hyvä ja harva potilas kuolee tähän syöpään. Viiden vuoden kuluttua noin 90% sairastuneista on elossa. Tämän johdosta pinnallista rakkosyöpää sairastavia on runsaasti, tälläkin hetkellä yli 10000. Tämän vuoksi pinnallisen rakkosyöpä on yksi kalleimmista syöpätaudeista.
Kyseessä on ikääntyneiden ihmisten sairaus. Miehillä on nelinkertainen kertainen riski sairastua rakko syöpään. Ikävakioitu kuolleisuus on vähentynyt vuosien saatossa, koska hoitomuodot ovat kehittyneet. Tupakointi lisää viisinkertaisesti riskiä sairastua. Osa tupakan syöpää aiheuttavista aineista erittyy munuaisten kautta, mikä puolestaan lisää syöpää aiheuttavien aineiden kontaktia uroteelilla ja täten sairastumisriskiä. Hyvä uutinen on, että tupakoinnin lopettaminen vähentää riskiä sairastua virtsarakon syöpään ja 15 vuoden kuluttua ollaan samalla tasolla kuin tupakoimattomat. Välimerellinen ruokavalio myös vähentää riskiä. Senhän jo tiesimmekin, että elämäntavoilla on merkitystä.
Rakkosyövän ensioire on useimmiten verivirtsaisuus ja suurimmaksi osaksi makroskooppinen hematuria. Paljon on ollut puhetta pitääkö mikroskooppista hematuriaa edes tutkia ja voiko sen taustalta löytyä rakkosyöpää. Käytännöt vaihtelevat eri puolella Suomea. Milloin sitä sitten pitäisi tutkia? Munuaiset laskee miljoona punasolua vuorokaudessa. Milloin tiedetään erittyykö punasoluja liikaa ja onko mikroskooppisen taustalla mahdollisesti rakkokasvain? Ensisijaisesti tulisi tutkia ainakin virtsan irtosolut. Riskipotilaille, kuten tupakoitsijoille tulisi todennäköisesti tehdä myös kystoskopia. Tärkeintä on löytää ne syövät, jotka kasvavat limakalvon alaiseen kerrokseen.
Pinnallinen virtsarakko syöpä ei yleensä leviä rakon ulkopuolelle, mutta voi levitä uroteelia pitkin munuaisiin. Harva tautiin kuolee, mutta tauti aiheuttaa jatkuvia kontrollikäyntejä sairaalassa. Toistuvia tähystyksiä. Jos tauti uusii tiheästi tai siinä on ärhäkkää piirrettä, niin aloitetaan virtsarakon sisäiset huuhteluhoidot, useimmiten heikennettyä tuberkuloosibakteeria sisältävällä liuoksella. Tämä hoito saattaa pitää tautia kurissa, mutta aiheuttaa useimmiten paljon ärsytysoiretta. Pinnallista rakkosyöpää sairastavat tulevat kyllä lääkärille aika pian tutuksi säännöllisten kontrollien vuoksi, muodostuu pitkä ja luottamuksellinen potilas-lääkärisuhde.
Väitöstilaisuus meni mukavasti ammattilaisten "väitellessä" aiheesta. Me kuulijat opimme. Akateemisetn tilaisuuden kruunasi upea karonkka!
Iloiset juhlijat karonkan jälkeen
Pinnalliseen virtsarakon syöpään sairastuu yli 1200 ihmistä vuosittain. Syövän ennuste on hyvä ja harva potilas kuolee tähän syöpään. Viiden vuoden kuluttua noin 90% sairastuneista on elossa. Tämän johdosta pinnallista rakkosyöpää sairastavia on runsaasti, tälläkin hetkellä yli 10000. Tämän vuoksi pinnallisen rakkosyöpä on yksi kalleimmista syöpätaudeista.
Kyseessä on ikääntyneiden ihmisten sairaus. Miehillä on nelinkertainen kertainen riski sairastua rakko syöpään. Ikävakioitu kuolleisuus on vähentynyt vuosien saatossa, koska hoitomuodot ovat kehittyneet. Tupakointi lisää viisinkertaisesti riskiä sairastua. Osa tupakan syöpää aiheuttavista aineista erittyy munuaisten kautta, mikä puolestaan lisää syöpää aiheuttavien aineiden kontaktia uroteelilla ja täten sairastumisriskiä. Hyvä uutinen on, että tupakoinnin lopettaminen vähentää riskiä sairastua virtsarakon syöpään ja 15 vuoden kuluttua ollaan samalla tasolla kuin tupakoimattomat. Välimerellinen ruokavalio myös vähentää riskiä. Senhän jo tiesimmekin, että elämäntavoilla on merkitystä.
Rakkosyövän ensioire on useimmiten verivirtsaisuus ja suurimmaksi osaksi makroskooppinen hematuria. Paljon on ollut puhetta pitääkö mikroskooppista hematuriaa edes tutkia ja voiko sen taustalta löytyä rakkosyöpää. Käytännöt vaihtelevat eri puolella Suomea. Milloin sitä sitten pitäisi tutkia? Munuaiset laskee miljoona punasolua vuorokaudessa. Milloin tiedetään erittyykö punasoluja liikaa ja onko mikroskooppisen taustalla mahdollisesti rakkokasvain? Ensisijaisesti tulisi tutkia ainakin virtsan irtosolut. Riskipotilaille, kuten tupakoitsijoille tulisi todennäköisesti tehdä myös kystoskopia. Tärkeintä on löytää ne syövät, jotka kasvavat limakalvon alaiseen kerrokseen.
Pinnallinen virtsarakko syöpä ei yleensä leviä rakon ulkopuolelle, mutta voi levitä uroteelia pitkin munuaisiin. Harva tautiin kuolee, mutta tauti aiheuttaa jatkuvia kontrollikäyntejä sairaalassa. Toistuvia tähystyksiä. Jos tauti uusii tiheästi tai siinä on ärhäkkää piirrettä, niin aloitetaan virtsarakon sisäiset huuhteluhoidot, useimmiten heikennettyä tuberkuloosibakteeria sisältävällä liuoksella. Tämä hoito saattaa pitää tautia kurissa, mutta aiheuttaa useimmiten paljon ärsytysoiretta. Pinnallista rakkosyöpää sairastavat tulevat kyllä lääkärille aika pian tutuksi säännöllisten kontrollien vuoksi, muodostuu pitkä ja luottamuksellinen potilas-lääkärisuhde.
Väitöstilaisuus meni mukavasti ammattilaisten "väitellessä" aiheesta. Me kuulijat opimme. Akateemisetn tilaisuuden kruunasi upea karonkka!
Iloiset juhlijat karonkan jälkeen
maanantai 21. marraskuuta 2016
Pissa karkailee holtittomasti
Urologisia päivystystilanteita ei ole paljon, mutta on joitakin tilanteita, jolloin lääkärillä pitäisi hälytyskellon kilkattaa. Mikseipä myös tutkimuksiin hakeutumista miettivällä potilaallakin. Yksi niistä on holtiton virtsankarkailu. Olen urallani muutaman sellaisen housuin pissaajan nähnyt, että olen tullut yhä varovaisemmaksi ns. rakkoa rauhoittavien lääkkeiden määrääjäksi ja todennut, että muutaman asian varmistaminen ennen lääkityksen aloittamista on paikallaan. Ensisijaisesti jäännösvirtsan määrittäminen ja virtsatietulehduksen poissulkeminen.
Vastaanotollani oli taannoin reilu viiskymppinen selkäleikattu mies, joka oli vuoden verran pissaillut holtittomasti housuihinsa tai oikeastaan vaippaan. Vaippoja kului 5 päivässä ja yön jälkeen vaippa oli kaikkein märin. Pissahätä ei siis herättänyt! Rakkossa oli ylivuoto. Mies oli saanut virtsarakon venyvyyttä parantavaa lääkettä. Oireilu oli hiukan helpottunut ja tihentynyt virtsaamistarve vähentynyt, eikä mies näin ollen hakeutunut lisätutkimuksiin. Hiukan poikkeava PSA sai miehen vastaanotolle useita kuukausia myöhemmin kuin oli ollut työterveyslääkärin suositus. Vastaanotolla ultraäänilaite osoitti erittäin suurta jäännösvirtsa määrää. Katetroin miehen rakosta kaksi litraa virtsaa. Potilaalla oli krooninen virtsaumpi ja ylivuoto virtsankarkailu! Virtsarakko oli vähitellen sopeutunut tilanteeseen, rakko oli tottunut siihen ettei tyhjene enää kunnolla. Se oli venynyt ja venynyt. Vähitellen rakosta oli tullut tunnoton säkki. Joskus munuaiset saattavat reagoida tilanteeseen ja voi kehittyä äkillinen munuaisten vajaatoiminta, joka ajaa nopeammin lääkärin tutkimuksiin. Mutta tällainen pikku hiljaa kehittynyy rakon tyhjenemishäiriö on erittäin salakavala.
Samalla viikolla vastaanotolle tuli toinenkin potilas, jolla oli myös salakavalasti kehittynyt virtsaumpi. Hänkin oli noin viisikymppinen. Hänellä virtsa ei karkaillut, mutta oli tihentynyttä virtsaamistarvetta ja alavatsakipuja. Ultraäänitutkimuksessa oli todettu lähes kahden litran virtsaumpi ja molemmissa munuaisissa ns. vesimunuainen. Mies ajaitui vastaanotolle vasta noin viikko ultraäänitutkimuksen jälkeen! Virtsaumpi olisi kuulunut hoitaa päivystyksellisesti!
Potilaankin on hyvä ymmärtää, että virtsankarkailu on oire, joka vaatii selvittelyä ennen umpimähkäisen lääkehoidon aloittamista. Virtsarakon toimintaa hillitsevät lääkkeet eivät sovi potilaille, joilla on rakon tyhjenemishäiriö. Nämä lääkkeet voivat aiheuttaa rakon tyhjenemishäiriön, erityisesti mies potilaille, joilla on lisäksi eturauhasen liikakasvu. Virtsarakon normaali tyhjeneminen tulisi jotenkin määrittää ennen näiden lääkkeiden määräämistä.
Koko urani aikana raflaavin virtsankarkailuoire on ollut noin viisikymppisellä naisella, jolla virtsa karkaili koko ajan ja paljon. Potilas ei ollut hakenut apua virtsankailuunsa. Todennäköisesti häveliäisyys syistä, sillä virtsankarkaaminen on useimpien potilaiden mielestä nolo oire. Viimein tämä nainen ajautui hoitoon kovien vatsakipujen vuoksi. Tällä naisella oli pitkälle edennyt kohdunkaulan syöpä ja käytänössä syöpä oli syövyttänyt rakonseinämän kokonaan puhki ja virtsa valui suoraan emättimeen ja housuihin. Tähän ei taatusti lantionpohjan jumppa auta.
Pahimmillaan virtsankarkaaminen voi olla oire vakavasta sairaudesta!
Vastaanotollani oli taannoin reilu viiskymppinen selkäleikattu mies, joka oli vuoden verran pissaillut holtittomasti housuihinsa tai oikeastaan vaippaan. Vaippoja kului 5 päivässä ja yön jälkeen vaippa oli kaikkein märin. Pissahätä ei siis herättänyt! Rakkossa oli ylivuoto. Mies oli saanut virtsarakon venyvyyttä parantavaa lääkettä. Oireilu oli hiukan helpottunut ja tihentynyt virtsaamistarve vähentynyt, eikä mies näin ollen hakeutunut lisätutkimuksiin. Hiukan poikkeava PSA sai miehen vastaanotolle useita kuukausia myöhemmin kuin oli ollut työterveyslääkärin suositus. Vastaanotolla ultraäänilaite osoitti erittäin suurta jäännösvirtsa määrää. Katetroin miehen rakosta kaksi litraa virtsaa. Potilaalla oli krooninen virtsaumpi ja ylivuoto virtsankarkailu! Virtsarakko oli vähitellen sopeutunut tilanteeseen, rakko oli tottunut siihen ettei tyhjene enää kunnolla. Se oli venynyt ja venynyt. Vähitellen rakosta oli tullut tunnoton säkki. Joskus munuaiset saattavat reagoida tilanteeseen ja voi kehittyä äkillinen munuaisten vajaatoiminta, joka ajaa nopeammin lääkärin tutkimuksiin. Mutta tällainen pikku hiljaa kehittynyy rakon tyhjenemishäiriö on erittäin salakavala.
Samalla viikolla vastaanotolle tuli toinenkin potilas, jolla oli myös salakavalasti kehittynyt virtsaumpi. Hänkin oli noin viisikymppinen. Hänellä virtsa ei karkaillut, mutta oli tihentynyttä virtsaamistarvetta ja alavatsakipuja. Ultraäänitutkimuksessa oli todettu lähes kahden litran virtsaumpi ja molemmissa munuaisissa ns. vesimunuainen. Mies ajaitui vastaanotolle vasta noin viikko ultraäänitutkimuksen jälkeen! Virtsaumpi olisi kuulunut hoitaa päivystyksellisesti!
Potilaankin on hyvä ymmärtää, että virtsankarkailu on oire, joka vaatii selvittelyä ennen umpimähkäisen lääkehoidon aloittamista. Virtsarakon toimintaa hillitsevät lääkkeet eivät sovi potilaille, joilla on rakon tyhjenemishäiriö. Nämä lääkkeet voivat aiheuttaa rakon tyhjenemishäiriön, erityisesti mies potilaille, joilla on lisäksi eturauhasen liikakasvu. Virtsarakon normaali tyhjeneminen tulisi jotenkin määrittää ennen näiden lääkkeiden määräämistä.
Koko urani aikana raflaavin virtsankarkailuoire on ollut noin viisikymppisellä naisella, jolla virtsa karkaili koko ajan ja paljon. Potilas ei ollut hakenut apua virtsankailuunsa. Todennäköisesti häveliäisyys syistä, sillä virtsankarkaaminen on useimpien potilaiden mielestä nolo oire. Viimein tämä nainen ajautui hoitoon kovien vatsakipujen vuoksi. Tällä naisella oli pitkälle edennyt kohdunkaulan syöpä ja käytänössä syöpä oli syövyttänyt rakonseinämän kokonaan puhki ja virtsa valui suoraan emättimeen ja housuihin. Tähän ei taatusti lantionpohjan jumppa auta.
Pahimmillaan virtsankarkaaminen voi olla oire vakavasta sairaudesta!
keskiviikko 2. marraskuuta 2016
Penispumpun vaarat...
Vastaanottohuoneeseen
astuu vähän yli kaksikymppinen mies tyttöystävänsä kanssa. Nuori mies tokaisee
saman tien pilanneensa peniksensä. Samalla päässäni soi hälytyskello! Minulle
se on merkki, että jotain on pahasti pielessä. Tämä nuori mies oli kiertänyt jo
useammalla lääkärillä, myös urologi kollegalla. Lääketieteelliset tutkimukset
on tehty asiallisesti. Silti nuori mies oli epätoivoinen ja halusi varmistusta
itse löytämälleen diagnoosille. Nuori mies uskoo vahvasti, että hänellä on
Peyronien tauti. Miksi?
Kaikki oli saanut alkunsa noin 1,5 vuotta sitten, kun nuori mies oli alkanut käyttää anabolisia steroideja. En tiedä oliko anabolisten käytön aloittamiseen syynä ajatus liian pienestä peniksestä vai olemattomista lihaksista. Joka tapauksessa jossakin vaiheessa penis oli alkanut tuntua liian pieneltä. Tässä vaiheessa alkoi peniksen venyttely. Koska tulokset olivat vaatimattomat, piti penistä venytellä rajummin. Lopulta penistä venyteltiin penis pumpulla. Viimeisin pumpun käyttökerta oli raju. Käytön jälkeen peniksen toinen puoli punoitti ja oli hiukan turvoksissa. Pikku hiljaa mies huomasi, että penis on käyrä. Erektiossa penis oli alkanut käyristyä vasemmalle. Googlesta taudille löytyi nimi eli Peyronien tauti. Penistä oli tutkittu lääkärikäyntien yhteydessä ultraäänellä, siinä todettiin lievää paksuuntumaa paisuvaista ympäröivässä kalvossa, mutta ei varsinaista Peyronien tautiin sopivaa kalkkeumaa. Joku hoitavista lääkäreistä oli määrännyt erektiohäiriölääkettäkin.
Kävimme tapahtumasarjaa vaihe vaiheelta lävitse. Kävi ilmi, että penis oli ollut hiukan käyrä jo ennen pumpun käyttöä. Eli hänellä oli lievä synnynnäinen käyristymä. Näin ollen raju penispumpun käyttö ei välttämättä ollut aiheuttanut käyristymää, mutta oli hiukan vaurioittanut paisuvaisen kalvoa ja mahdollisesti jonkin verran lisännyt synnynnäistä käyristymää. Hassuinta tässä oli se, että olin ensimmäinen lääkäri, joka tunnusteli peniksen. Peniksessä tuntui vasemmalla kovakalvon pinnassa paksuuntumaa muttei Peyronien tautiin sopivaa kovettumaa. Tutkimuksen aikana peniksessä oli pieni erektio, jolloin käyristymä näkyi. Kun potilas oli pystyasennossa, hänen velttona oleva penis roikkui normaalisti alaspäin, eikä ollut käyristynyt. Potilaalla oli kuitenkin suuri huoli erilaisesta, hieman käyrästä peniksestään.
Tapaus on melkein kaikkea muuta kuin urologiaa. Urologina pystyin lohduttamaan ja kehottamaan olemaan onnellinen, että penis toimii ja penis varmasti toipuukin kunhan erektiota on säännöllisesti. En usko, että tämän miehen penikseen kehittyy Peyronien tautia. Erektiohäiriölääkkeiden käyttöön ei ole tarvetta, koska erektio on hyvä. Nuoren miehen tulisi vain oppia hyväksymään peniksensä sellaisena kuin se on ja toki lopetettava anabolisten steroidien käyttö mikäli mielii säilyttää hedelmällisyytensä sekä terveytensä. Tärkeimmän avun hän tulee samaan terapiasta. Ohjasin hänet seksuaaliterapeutille ja toivon sydämeni pohjasta, että hän hakeutuu sinne. Toivo on mukana olleessa tyttöystävässä, joka todennäköisesti huolehtii apua poikaystävälleen.
Kaikki oli saanut alkunsa noin 1,5 vuotta sitten, kun nuori mies oli alkanut käyttää anabolisia steroideja. En tiedä oliko anabolisten käytön aloittamiseen syynä ajatus liian pienestä peniksestä vai olemattomista lihaksista. Joka tapauksessa jossakin vaiheessa penis oli alkanut tuntua liian pieneltä. Tässä vaiheessa alkoi peniksen venyttely. Koska tulokset olivat vaatimattomat, piti penistä venytellä rajummin. Lopulta penistä venyteltiin penis pumpulla. Viimeisin pumpun käyttökerta oli raju. Käytön jälkeen peniksen toinen puoli punoitti ja oli hiukan turvoksissa. Pikku hiljaa mies huomasi, että penis on käyrä. Erektiossa penis oli alkanut käyristyä vasemmalle. Googlesta taudille löytyi nimi eli Peyronien tauti. Penistä oli tutkittu lääkärikäyntien yhteydessä ultraäänellä, siinä todettiin lievää paksuuntumaa paisuvaista ympäröivässä kalvossa, mutta ei varsinaista Peyronien tautiin sopivaa kalkkeumaa. Joku hoitavista lääkäreistä oli määrännyt erektiohäiriölääkettäkin.
Kävimme tapahtumasarjaa vaihe vaiheelta lävitse. Kävi ilmi, että penis oli ollut hiukan käyrä jo ennen pumpun käyttöä. Eli hänellä oli lievä synnynnäinen käyristymä. Näin ollen raju penispumpun käyttö ei välttämättä ollut aiheuttanut käyristymää, mutta oli hiukan vaurioittanut paisuvaisen kalvoa ja mahdollisesti jonkin verran lisännyt synnynnäistä käyristymää. Hassuinta tässä oli se, että olin ensimmäinen lääkäri, joka tunnusteli peniksen. Peniksessä tuntui vasemmalla kovakalvon pinnassa paksuuntumaa muttei Peyronien tautiin sopivaa kovettumaa. Tutkimuksen aikana peniksessä oli pieni erektio, jolloin käyristymä näkyi. Kun potilas oli pystyasennossa, hänen velttona oleva penis roikkui normaalisti alaspäin, eikä ollut käyristynyt. Potilaalla oli kuitenkin suuri huoli erilaisesta, hieman käyrästä peniksestään.
Tapaus on melkein kaikkea muuta kuin urologiaa. Urologina pystyin lohduttamaan ja kehottamaan olemaan onnellinen, että penis toimii ja penis varmasti toipuukin kunhan erektiota on säännöllisesti. En usko, että tämän miehen penikseen kehittyy Peyronien tautia. Erektiohäiriölääkkeiden käyttöön ei ole tarvetta, koska erektio on hyvä. Nuoren miehen tulisi vain oppia hyväksymään peniksensä sellaisena kuin se on ja toki lopetettava anabolisten steroidien käyttö mikäli mielii säilyttää hedelmällisyytensä sekä terveytensä. Tärkeimmän avun hän tulee samaan terapiasta. Ohjasin hänet seksuaaliterapeutille ja toivon sydämeni pohjasta, että hän hakeutuu sinne. Toivo on mukana olleessa tyttöystävässä, joka todennäköisesti huolehtii apua poikaystävälleen.
Kuva: Juuli Rönkä
maanantai 29. elokuuta 2016
Seksi puhututtaa- Puhuuko lääkärisi?
Seksuaalisuus ja seksi on luonnollinen asia niin kauan kunnes ”ne joutuvat lääkärin vastaanotolle”. Tiedämme kaikki, että seksuaalisuus on yksi luonnollisimpia ihmiselämään ja sen jatkumiseen kuuluvia asioista. Keittiöpsykologin vastaanotolla seksuaalisuuteen ja siihen liittyviin ongelmiin on helppo ottaa kantaa, mutta ei enää lääkärin roolissa vastaanotolla. Seksi jaksaa puhututtaa aina uudelleen ja uudelleen.
Nyt seksi nousi jälleen kerran otsikoihin Helsingin Sanomien artikkelissa 23.8 2016:
”Kiva olla iskussa joka kerta” – HS:n lukijat kertovat suomalaisten seksielämän mullistaneesta ”taikapilleristä”
Luin mielenkiinnolla artikkelia ja hämmästelin, että onko tosiaan niin, etteivät nykyajan miehet uskalla puhua lääkärille erektiohäiriöstä. Minun mutu- tuntumani on ollut aivan toisenlainen. Tosin en ole aiheesta tehnyt tilastoa enkä tieteellistä tutkimusta. Lisäksi ammatillinen suuntautuneisuuteni andrologiaan ja seksuaalisuuteen liittyviin ongelmiin aiheuttaa päässäni vääristyneen harhan. Olen siis niillä töin, minulle on lupa kertoa.
Artikkeliin liittyvä mielipidekirjoitus, http://www.hs.fi/paivanlehti/24082016/a1471920773300, sai minut pohtimaan asiaa uudelleen.
Lääkärikoulutus ei tuo lääkärille valmiutta seksuaalisuuden kohtaamiseen eikä seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien neuvontaan. Seksuaalilääketiede ei toistaiseksi kuulu lääketieteellisen tiedekunnan opetussuunnitelmaan. Karrikoiden voisi ajatella, että tarvitaanko seksuaalilääketieteen opetusta lainkaan. Sillä osaahan jokainen valkotakki kirjoittaa reseptin ”sinisiä pillereitä”. Minultakin on usein kysytty erektiohäiriön tutkimusten tarpeellisuudesta, koska hoito on kuitenkin aina sama! Pelkän reseptin kirjoittaminen ei välttämättä auta potilasta, joka painiskelee lukuisten kysymysten äärellä yhden elämänsä tärkeimmän asian kanssa. Miettii, mikä seksuaalisen toimintahäiriön taustatekijä voisi olla, sairaus kuten piilevä sepelvaltimotauti erektiohäiriön aiheuttajana.
Miten sitten lisätä lääkärin valmiutta kohdata seksuaaliongelmien kanssa painiskeleva potilas. Valkotakin ei tarvitse heittäytyä terapeutiksi. Tarvitsee vain ymmärtää sairauksien, lääkkeiden, toimenpiteiden seksuaalisuuteen vaikuttavat riskit. Myös anatomian ja fysiologian tietämyksestä on etua. Ongelmaa voi lähestyä kuten mitä muuta vaivaa tahansa. Potilaan anamneesi on aina tärkein. Mikäli vaivaa voi lisäselvitellä laboratoriokokein, tulee ne tutkia. Joskus saatetaan tarvita myös kuvantamistutkimuksia. Mikäli seksuaaliongelman syy ei selity sairaudella, lääkityksellä, hormonaalisella ongelmalla, voi potilaan ohjata eteenpäin seksuaalineuvojalle tai –terapiaan. Tarvittaessa em. kollegat lähettävät potilaan vielä uudelleen lääketieteelliseen arvioon seksuaalilääketieteen asiantuntijalle, jos riittäviä perustutkimuksia ei ole tehty. Useimmiten potilaiden kysymykset seksuaalisten toimintahäiriöiden yhteydessä ovat helppoja ja yksinkertaisia. Usein lääketieteellinen asiantuntemus riittää. On uskallettava olla alttiina potilaan kysymyksille, antaa mahdollisuus kysyä. Mikäli seksuaalisuuteen liittyvä kysymys tuntuu hankalalta ja siihen on vaikea vastata, mielestäni kannattaa olla rehellinen potilaalle ja myöntää etten osaa hoitaa ongelmaasi. On viisasta ohjata potilas joko seksuaalineuvojalle tai suositella potilasta hakeutumaan seksuaalisuuteen perehtyneen kollegan vastaanotolle. Pahinta on jättää huomiotta potilaan ongelma!
Asiantuntijoita voit hakea Suomen seksologisen seuran sivuilta:
http://www.seksologinenseura.fi/index.cfm?sivu=1
Nyt seksi nousi jälleen kerran otsikoihin Helsingin Sanomien artikkelissa 23.8 2016:
”Kiva olla iskussa joka kerta” – HS:n lukijat kertovat suomalaisten seksielämän mullistaneesta ”taikapilleristä”
Luin mielenkiinnolla artikkelia ja hämmästelin, että onko tosiaan niin, etteivät nykyajan miehet uskalla puhua lääkärille erektiohäiriöstä. Minun mutu- tuntumani on ollut aivan toisenlainen. Tosin en ole aiheesta tehnyt tilastoa enkä tieteellistä tutkimusta. Lisäksi ammatillinen suuntautuneisuuteni andrologiaan ja seksuaalisuuteen liittyviin ongelmiin aiheuttaa päässäni vääristyneen harhan. Olen siis niillä töin, minulle on lupa kertoa.
Artikkeliin liittyvä mielipidekirjoitus, http://www.hs.fi/paivanlehti/24082016/a1471920773300, sai minut pohtimaan asiaa uudelleen.
Lääkärikoulutus ei tuo lääkärille valmiutta seksuaalisuuden kohtaamiseen eikä seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien neuvontaan. Seksuaalilääketiede ei toistaiseksi kuulu lääketieteellisen tiedekunnan opetussuunnitelmaan. Karrikoiden voisi ajatella, että tarvitaanko seksuaalilääketieteen opetusta lainkaan. Sillä osaahan jokainen valkotakki kirjoittaa reseptin ”sinisiä pillereitä”. Minultakin on usein kysytty erektiohäiriön tutkimusten tarpeellisuudesta, koska hoito on kuitenkin aina sama! Pelkän reseptin kirjoittaminen ei välttämättä auta potilasta, joka painiskelee lukuisten kysymysten äärellä yhden elämänsä tärkeimmän asian kanssa. Miettii, mikä seksuaalisen toimintahäiriön taustatekijä voisi olla, sairaus kuten piilevä sepelvaltimotauti erektiohäiriön aiheuttajana.
Miten sitten lisätä lääkärin valmiutta kohdata seksuaaliongelmien kanssa painiskeleva potilas. Valkotakin ei tarvitse heittäytyä terapeutiksi. Tarvitsee vain ymmärtää sairauksien, lääkkeiden, toimenpiteiden seksuaalisuuteen vaikuttavat riskit. Myös anatomian ja fysiologian tietämyksestä on etua. Ongelmaa voi lähestyä kuten mitä muuta vaivaa tahansa. Potilaan anamneesi on aina tärkein. Mikäli vaivaa voi lisäselvitellä laboratoriokokein, tulee ne tutkia. Joskus saatetaan tarvita myös kuvantamistutkimuksia. Mikäli seksuaaliongelman syy ei selity sairaudella, lääkityksellä, hormonaalisella ongelmalla, voi potilaan ohjata eteenpäin seksuaalineuvojalle tai –terapiaan. Tarvittaessa em. kollegat lähettävät potilaan vielä uudelleen lääketieteelliseen arvioon seksuaalilääketieteen asiantuntijalle, jos riittäviä perustutkimuksia ei ole tehty. Useimmiten potilaiden kysymykset seksuaalisten toimintahäiriöiden yhteydessä ovat helppoja ja yksinkertaisia. Usein lääketieteellinen asiantuntemus riittää. On uskallettava olla alttiina potilaan kysymyksille, antaa mahdollisuus kysyä. Mikäli seksuaalisuuteen liittyvä kysymys tuntuu hankalalta ja siihen on vaikea vastata, mielestäni kannattaa olla rehellinen potilaalle ja myöntää etten osaa hoitaa ongelmaasi. On viisasta ohjata potilas joko seksuaalineuvojalle tai suositella potilasta hakeutumaan seksuaalisuuteen perehtyneen kollegan vastaanotolle. Pahinta on jättää huomiotta potilaan ongelma!
Asiantuntijoita voit hakea Suomen seksologisen seuran sivuilta:
http://www.seksologinenseura.fi/index.cfm?sivu=1
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)