sunnuntai 12. toukokuuta 2013

ÄITIENPÄIVÄÄN TARVITAAN MYÖS ISÄ

Näin äitienpäivänä NaisUrologi on huolissaa miesten hedelmällisyyden heikkenemisestä. Sanonta "ennen oli miehet rautaa", pitää aikalailla paikkansa. Viimeisten vuosien aikana miesten siemennesteen laatu on selvästi heikentynyt. Yhtenä tekijänä voidaan pitää ympäristömyrkkyjä, mutta myös äitien riskikäyttäytymistä raskausaikana. Vahvin vaikuttaja on äidin raskaudenaikainen tupakointi! Tupakoivat äidit saisivat tuntea piston sydämessään, mitä riistävätkin omilta jälkeläisiltään!

Toinen huolenaiheeni on hedelmällisyysongelmien kanssa painivat miehet. Kauhistuttaa, että mieheltä odotetaan VAIN tätä hedelmöittävää siittiötä. Ei piitata siitä, että miehen testosteroniarvot saattavat olla pielessä tai huonosti toimivia kiveksiä uhkaa kivessyöpä. Miehet eivät itse tiedä eikä heitä hoitavat, lapsia tehtailevat hedelmällisyyslääkärit välttämättä kerro, että näillä vioilla saattaa olla kauaskantoinen merkitys miehen terveyteen ja sairastavuuteen.

Heikkolaatuinen sperma voi olla merkki kivesten vajaatoiminnasta. Kiveksen normaali toiminta on vioittunut. Tällainen kives tuottaa heikosti siittiöitä, mutta todennäköisesti tuottaa huonosti myös TESTOSTERONIA! Ilman testosteronia mies ei ole mies. Testosteronivajeella on kauaskantoisia vaikutuksia rasva-aineenvaihduntaan, luuntiheyteen ja ylipäätään sairastuvuuteen. Testosteronivaje lisää riskiä sairastua eturauhassyöpään, sydän- ja verisuonitauteihin ja osteoporoosiin. Mukavana lisänä saattaa saada seksihalujen vähenemisen ja erektio-ongelmat.

Heikkolaatuinen sperma on aihe perustutkimuksille, joilla taataan miehen terveyttä. Kuten me naisetkin ravaamme vuosittain osittain turhissa gynekologissa tutkimuksissa, niin samoin voisivat miehetkin tehdä. Se on sitä itsestä huolehtimista ja TERVEYDENHOITOA. Miksipä odottaa sairautta ja sen hoitoa! Eli huolehtikaa TE itse, miehet, että teidän terveydestänne pidetään huolta. Spermaongelmaisen perusselvittelyihin kuuluvat hormonaaliset tutkimukset sekä kivesten ultraääni tutkimus. Helppoja tutkimuksia kaikki ja ainakin tulee pahimmat viat poissuljettua. 

Lapsettomuus sinällään on rankka asia, mutta vielä pahempaa jos sen taustalla on selvittämätön, mutta hoidettavissa oleva syy!

Hyvää äitienpäivää isät <3