Julkaisen kirjeen potilaani luvalla
Terhakkaan
tytöntyllerön tarina
Tomera kuopuspoikamme
Aake syntyi toukokuun lopulla 2010 Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä.
Napapiirin luonto oli jo herännyt kevään tulon ja lisääntyvän valon myötä
nopeaan kasvun kiitolaukkaansa. Pikkumies sai ensimmäisinä kuukausinaan
osakseen rakkautta ja valoa Lapin kesän ympärivuorokautisessa auringonpaisteessa.
Päätimme vaimoni Katin kanssa tuolloin että lapsilukumme olisi täynnä. Meillä
oli kolme biologista poikaa ja kaksi sijoituslasta, kaikki viisi terveitä ja
aktiivisia miehenalkuja. Kävin sterilisaatioleikkauksessa Lapin
keskussairaalassa syyskesällä 2010.
Päätimme muuttaa
Rovaniemeltä Keski-Suomeen v.2012. Asuimme hetken Jyväskylässä ja sitten
siirryimme Mikkeliin. Suuren perheen matkustaminen Rovaniemeltä etelään alkoi
tuntua hankalalta ja saatuamme vaimoni kanssa molemmat pysyvät työpaikat Mikkelistä
Etelä-Savoon muutto tuntui hyvältä ratkaisulta.. Itse olen kotoisin Mikkelin
lähikaupungista Pieksämäeltä ja vanhat kaveruussuhteet ovat säilyneet.
Perheemme arki asettui nopeasti raiteilleen uudessa viihtyisässä
kotikaupungissa. Vanhemmat pojat
löysivät mielenkiintoisia ja monipuolisia harrastuksia ja pienemmät saivat
nopeasti leikkikavereita naapurista. Hankimme omakotitalon.
Olin ensin hiukan
hämilläni kun vaimoni ehdotti vielä yhden lapsen hankkimista. En ollut itse
ajatellut koko asiaa ja minusta se tuntui jotenkin hassulta ajatukselta. Meillä
oli jo viisi lasta. Toisaalta arki sujui hyvin, kaikki perheenjäsenet auttoivat
toisiaan kykyjensä mukaan arjen käänteissä ja vietimme mukavaa vapaa-aikaa ja
matkustimme paljon yhdessä. Ajatus alkoi itää myös minun mielessäni. Ainahan
voi toivoa. Varmasti meillä molemmilla
oli salaisena haaveena pienen tytön saaminen perheeseen poikajoukkueen
vastapainoksi.
Päätimme selvittää mitä
oli tehtävissä .Minulle oli tehty sterilisaatio eli siemenjohdinten katkaisu 2010. Ehkäisykeinona
se on usein lopullinen. Olimme käyneet läpi melko raskaat
hedelmättömyyshoidot ennen ensimmäisen
biologisen lapsemme syntymää. Vaihtoehtoina olisi ollut keinohedelmöitys
suoraan kiveksistä biopsoiduilla siittiöillä tai sitten vieraiden sukusolujen
käyttäminen. Kumpaankaan emme halunneet lähteä. Olimme tutustuneet urologi
Riitta Rönkään työskennellessämme Rovaniemellä. Riitta oli oikein mukava
työkaveri ja hauska ihminen. Tiesimme että hän on perehtynyt miesten
sterilisaation purkuleikkauksiin ja niissä käytettävään mikrokirurgiaan.
Pian selvisi että
Riitta teki kyseisiä toimenpiteitä Bulevardin klinikassa Helsingissä. Etukäteen
tiesimme että sterilisaation purku on teknisesti erittäin vaativa toimenpide.
Siemenjohdin on erittäin rakenteeltaan erittäin ohut. Seinämässä on useita
kalvomaisia kerroksia. Yhdistettävyyteen vaikuttaa myös tekniikka, jolla johdin
on sterilisaation yhteydessä katkaistu. Usein katkaistaan palanen pois ja päät
vielä poltetaan. Ajattelin että käytettävä mikrokirurgia vaatii samankaltaista
ammattitaitoa kuin esim. amputoituneen sormen liittäminen käsikirurgiassa.
Päätimme kuitenkin kääntää kortit pöytään ja katsoa tilanteen loppuun saakka.
Ajattelimme että varmasti jonkinlainen kaiho olisi jäänyt jäljelle jos emme
olisi näin tehneet. Sitten ainakin olisimme tehneet voitavamme yhteisen
toiveemme eteen.
Menin toimenpiteeseen
luottavaisin mielin elokuussa 2013. Perheeni oli mukana Helsingissä ja
varasimme seuraavaksi yöksi hotellihuoneen kaupungista. Minua ei juuri
jännittänyt vaikka aiemmin en ole nukutusta kokenutkaan. Bulevardin klinikan henkilökunta oli alusta
laken erittäin ystävällistä ja valmistelutoimenpiteet tehtiin sujuvasti ja
asiantuntevasti. Olen itse anestesialääkärinä hoitanut tuhansien leikkauspotilaiden
nukutukset ja puudutukset, joten tiesin mitä leikkaussalissa tapahtuu.
Sterilisaatio tehtiin selkäpuudutuksessa. Mikrokirurgia on kuitenkin erityistä
huolellisuutta vaativaa ja paljon aikaa vievää työtä, joten nukutus oli ainoa
vaihtoehto. Nukahdin luottavaisin mielin.
Toimenpide kesti kaiken
kaikkiaan n. viisi tuntia. Heräsin toimenpiteen jälkeen nopeasti.
Anestesia-aineina käytettiin moderneja lyhytvaikutteisia laskimoanesteetteja.
Pahoinvointia ei ollut lainkaan. Olin kuitenkin pitkän toimenpiteen ja
anestesian jälkeen väsynyt ja nukuin heräämössä useamman tunnin. Riitta kävi
vielä antamassa jatkohoito-ohjeet suullisesti ja kirjallisesti, myös
vaimolleni. Lähdimme illasta hotellille ja koko operaatio tehtiin siis
päiväkirurgisena toimenpiteenä.
Sterilisaation purku on
kuitenkin selvästi suurempi toimenpide kuin itse sterilisaatio. Kudoksia täytyy
paljastaa paljon laajemmin ja itse liittäminen, mikrokirurgia, on jo oma
toimenpide sinänsä erikoisinstrumentteineen. Analogiaa löytynee esim. rakennusalalta.
Talo on paljon helpompi purkaa kaivinkoneella kuin rakentaa uudelleen
perustuksineen. Taloa rakennettaessa täytyy perustukset kaivaa syvälle maan
sisälle mutta purettaessa riittää tasaus maan pintaan. Kipulääkitystä tarvitsin
muutaman päivän ajan. Olin toimenpiteen jälkeen kaksi viikkoa kesälomalla mutta
ajattelin että n. viikko olisi riittänyt sairaslomana. Sterilisaation
yhteydessä en pitänyt sairaslomaa. Toimenpiteen jälkeen pidin n. kahdeksan
viikkoa kiveksiä kohottavia ja tukevia suspensoreita. Tuon ajan pidättäydyin
myös urheilusta. Harrastan kamppailulajia, brasilialaista jujutsua, jossa
nivusiin tietysti kohdistuu venytystä ja painetta.
Kävin antamassa
siemennestenäytteen analysoitavaksi muutaman kuukauden kuluttua toimenpiteestä,
loppuvuodesta 2013. Riitta oli kertonut että alkuun siittiöiden määrä ja laatu
olisivat todennäköisesti matalia, koska mm. turvotuksen laskeminen ja siemenjohdinten paraneminen kestäisi oman
aikansa. Näyte analysoitiin ja tulos oli odotusten mukainen, liikkuvia ja
kunnollisia siittiöitä oli erittäin vähän mutta kuitenkin niitä oli.
Laboratorion mukaan hedelmöittyminen näillä siittiöillä oli epätodennäköistä.
Emme jääneet miettimään asiaa vaan ajattelimme yrittää lapsen hankkimista ,
”tulee jos on tullakseen” .
Jo heti alkuvuodesta
2014 tärppäsi. Raskaustesti näytti positiivista. Odotukset vaihtuvat kuitenkin
nopeasti pettymykseen varhaisen keskenmenon myötä. Tilanne kääntyi jälleen
päälaelleen jo kuukauden päästä. Vahva plussaus ja odotukset olivat jälleen korkealla.
Olimme todella ihmeissämme siitä että näin paljon oli tapahtunut näinkin
nopeasti toimenpiteen jälkeen. Aiemmin hedelmättömyyshoidot ja sterilisaation
purunkin läpikäyneinä tiesimme etteivät hedemöittyminen ja raskaus olleet mitenkään itsestään selviä
asioita. Emme aluksi erityisesti miettineet tulevan lapsen sukupuolta, odotimme
vain raskauden jatkumista ja kumpaa tahansa sukupuolta edustava lapsi olisi
tervetullut. Raskauden jatkuessa uteliaisuus kuitenkin heräsi. Mitä jos se
olisikin tyttö? Se tuntui epätodennäköiseltä useamman pojan jälkeen.
Työpaikallemme oli hankittu juuri uusi
yleisultraraäänilaite, ja marssimme selvittämään asiaa itse n. 15
rvko:lla…tutkailimme anturilla useista eri suunnista ja kulmista ja päädyimme yhteisymmärryksessä lopputulokseen: Se saattaisi sittenkin olla
tyttö! Asia varmistui gynekologin tekemässä UÄ-seulassa pari viikkoa myöhemmin.
Annika syntyi
ennenaikaisesti raskausviikolla 33 lokakuussa 2014. Pieni terhakka neiti on
kasvanut nopeasti vauhtiin päästyään. Parhaita hetkiä elämässäni oli
kolmikuisen pikkutyllerön heleä nauru olohuoneen sohvalla innokkaiden
isoveljien temppuillessa ja ilveillessä hänelle. Äitiinsä on tullut. Nyt meillä
on perhepakassamme kahden jokerin lisäksi neljä ässää, joista yksi on tietysti
hertta. Parempaa kättä ei voisi edes toivoa. Ajatukset ja tavoitteet voivat
muuttua elämässä useaan kertaan. Onneksi on mahdollisuuksia ja vaihtoehtoehtoja
unelmien toteuttamiseen. Meidän unelmamme
toteutumisessa suuri kiitos kuuluu urologi Riitta Röngälle.
Jouko Kähkönen
yhden tytön ja kolmen
biologisen pojan isä sekä kahden sijaislapsi pojan huoltaja
erikoislääkäri
Mikkeli
Tämä kollegan leikkaus tehtiin Bulevardin klinikalla. Nykyään teen sterilisaation purkuleikkauksia Aava Sairaalassa
