Tänään tähystelin erään mies potilaan heikosti tyhjenevää virtsarakko. Selviteltiin, mikä vaivan taustalla voisi olla. Oli ilmaantunut yöllistä virtsan karkaamista tai tihkumista sekä lievää lisääntynyttä virtsaamistarvetta. Aiemmin todettiin ultraäänitutkimuksella, että eturauhanen ei ole juurikaan normaalia suurempi, mutta vaikutelma, että on ns. keskilohko. Tämän keskilohko on eturauhasen takaosan suurentuminen ja yleensä pullottaa rakkoon päin ahtauttaen rakon kaulaa. Lisäksi aiemmissa tutkimuksissa oli todettu, että virtsarakkossa on virtsaamisen jälkeen reilusti jäännösvirtsaa, noin 2,5 dl tai jopa 7 dl. Aloin epäillä, että yöllinen virtsan valuminen voi johtua ylivuodosta, eli että rakko on varsin täynnä ja kapasiteetti ylittyy, jolloin ylimäärä alkaa valua ulos.
Tänään siis tehtiin virtsarakon tähystys. Virtsarakossa todettiin reilusti kasvaneet ja jäntevoityneet "virtsaamislihakset". Sanoinkin potilaalle, että olet tainnut ponnistaa rakkosi tyhjäksi pidemmän aikaa. Hän myönsi, että oli usein kiireessä yrittänyt virtsata nopeasti ja puskea rakon vauhdilla tyhjäksi. Hän kertoi, että olin jo aiemmin hänelle maininnut, että virtsarakon tulisi antaa tyhjentyä virtsaamislihaksen omalla paineella eikä vatsalihaksilla puskemalla. Potilas oli jo muuttanutkin virtsaamiskäytäntöään ja huomannut, että virtsa tulee paremmin ulos. Mvutta vauriot virtsarakon limakalvolla t näkyivät jo, eivätkä sieltä häviä. Todettiin myös aiemmin mainittu eturauhasen keksilohko, joka myös aiheuttaa tyhjenemisesteen rakonkaulalla ns. venttiilin. Eli myös tämä voi aiheuttaa tunteen, että virtsaa tulisi puskea ulos.
Eli tarinan opetus, älkää puskeko rakkoanne tyhjäksi vaan antaa virtsaamislihaksen supistua, jolloin se työntää virtsan ulos omalla paineellaan. Jos eturauhanen kasvaa ja alkaa tehdä estettä virtsan ulostulolle, virtsasuihku heikkenee ja rakko alkaa tyhjentyä huonosti. Tällöin tulee hakeutua urologin arvioon ja harkita joko lääkitystä tai leikkaushoitoa. Tämän päivän potilas tarvitsee keskilohkon höyläyksen virtsasuihkun ja rakon tyhjenemisen parantamiseksi.
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
keskiviikko 4. maaliskuuta 2015
Rohkaistukaa miehet!
Kirjoitus Terve Median pyynnöstä. Rohkaisen miehiä hakeutumaan urologin vastaanotolle.
Lukekaa ajatuksiani ja uskaltakaa!
http://www.terve.fi/munuaisten-ja-virtsaelinten-sairaudet/79967-mies-uskalla-menna-urologille
Lukekaa ajatuksiani ja uskaltakaa!
http://www.terve.fi/munuaisten-ja-virtsaelinten-sairaudet/79967-mies-uskalla-menna-urologille
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Peyronien tautiin toivoa luvassa
Peyronien tauti tuo ikävä penistä käyristävä vaiva on saamassa uutta toivoa. Euroopan komissio on hyväksynyt Peyronien taudin hoitoon Xiapex valmisteen. Se on valmiste, joka pistetään peniksessä olevaan juosteeseen tai arpimaiseen kovaan kohtaan. Lääkeaine hajoittaa entsymaattisesti tämän sidekudoksisen juosteen tai arpimaisen kovan alueen ja penis suoristuu.
Peyronien tauti ei ole hengenvaarallinen tauti. Mutta varsin piinallinen ja elämänlaatua alentava. Erityisesti se hankaloittaa seksielämää. Aiheuttaa paljon ahdistusta sekä huolta.
Alkuun peniksessä saattaa olla kipua ja vähitellen penikseen saatttaa kehittyä juoste tai kova kalkkimainen muutos, joka alkaa käyristää erektiossa olevaa penistä. Alkuvaiheessa tila on etenevä. Käyristymä kehittyminen ja eteneminen saattaa kestää jopa vuodenkin. Joskus käyristymä häviää itsekseen.
Taudin syy on edelleenkin epäselvä. Mahdollista, että taustalla on peniksen vamma kuten erektiossa olevan peniksen taipuminen ja siitä johtuva arpimaisen kudoksen muodostuminen. Peyronien tauti potilailla saattaa esiintyä myös samanaikaisesti sormen käyristymistä eli Dupytrenin kontraktuuraa.
Peyronien tautiin ei ole olemassa mitään tehokasta hoitoa. Lääkehoitoa ei ole kehitetty. Erilaisia paikallisia hoitoja on kehitety, mutta mikään niistä ei ole osoittautunut erityisen tehokkaaksi saatikka parantavaksi.
Alkuvaiheessa annettu verenkiertoa parantava lääke saattaa hidastaa taudin kehittymistä. Myös säännöllinen erektiolääkkeen käyttö edesauttaa peniksen verenkiertoa ja näin hidastaa arpimuodostuman kehittymistä.
Kirurginen hoito tulee kyseeseen vasta, kun käyristymän eteneminen on pysähtynyt eikä mutosta ole tapahtunut ainkanaan puoleen vuoteen. Leikkaushoito on suositeltavaa silloin, kun käyristymä on yli 60 astetta. Tekniikat haittavaikutuksineen vaihtelevat, minkä vuoksi kokenut urologi osaa suositella oikeaa vaihtoehtoa.
Kauan odotettu vaihtoehto on siis rantautumassa Suomeen. Huhtikuussa olen menossa pistoskoulutukseen. Tiedotan myöhemmin, kun lääke käyttövalmiina sekä hoidon hinta tiedossa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)